Mitkä sikarietiketin virheet toistuvat jopa kokeneilla sikariharrastajilla?
Toistuvat virheet liittyvät kaikki tuleen ja tuhkaan. Sikarin sytyttäminen toisen hiilloksesta avotulen sijaan, tuhkan naputtelu pois sen sijaan että se kierrettäisiin irti, sikarin tukahduttaminen sen sijaan että se annettaisiin sammua itsestään, ja tunnin ajan kylmänä olleen sikarin sytyttäminen uudelleen. Mikään näistä ei häviä kokemuksen myötä — ne ovat tapoja.
Miksi toisen sikarin hiilloksesta sytyttämistä pidetään huonona tapana?
Kyse on vähemmän käytöstavoista ja enemmän fysiikasta. Hiillos palaa huomattavasti kuumempana ja epätasaisemmin kuin avoliekki, ja jalan pitäminen sitä vasten paahtaa yhden pienen tupakka-alueen voimakkaasti, kun loppu rengas pysyy kylmänä. Tämä on lähes täsmälleen se lähtötilanne, joka muutaman minuutin kuluttua johtaa kanoottipalamiseen, jossa toinen puoli palaa toista nopeammin. Lainattu hiillos kantaa myös sen maun, mitä se on jo polttanut läpi, ja jälki siitä siirtyy jalkaan, jota sytytät, joten ensimmäiset vedot maistuvat hieman toisen sikarilta eivätkä omaltasi.
Mikään tästä ei liity hygieniaan. Hiillos on yksinkertaisesti huonompi työkalu juuri siihen prosessin vaiheeseen, jossa tarkkuus merkitsee eniten. Tasaisen sytytyksen koko mekaniikka löytyy artikkelista miten sikari leikataan ja sytytetään — avoliekillä voit paahtaa koko ympärysmitan hallitusti, hiilloksella et. Sytyttimen lainaaminen on ok. Hiilloksen lainaaminen ei ole sama asia.
Miksi tuhka kannattaa kierittää irti sen sijaan että sen naputtaisi pois?
Naputus on äkillinen, sivuttainen isku tuhkapatsaalle, joka usein lepää jo valmiiksi heikentyneen, puoliksi palaneen rakenteen päällä. Se voi haljeta epätasaisesti, lennättää palasen sinne minne ei ollut tarkoitus, ja täräyttää myös itse hiilloksen sen sijaan että se saisi palaa rauhassa. Kun sikaria kierittää varovasti tuhkakupin reunaa vasten, tuhka irtoaa siitä kohdasta, joka on jo valmiiksi heikoin — hallitusti, häiritsemättä juuri takana olevaa palavaa tupakkaa.
On myös syy olla naputtamatta tuhkaa pois heti kun sitä muodostuu. Noin kahden-kolmen sentin tuhkapatsas jalan päällä on kokeneiden harrastajien yleinen mittapuu, sillä se eristää alla olevaa hiillosta ja pitää palamisen hieman tasaisempana ja hieman viileämpänä. Liian aikaisin poistettu tuhka antaa hiillokselle vähemmän suojaa eikä muuta kuin paljasta tupakkaa poltettavaksi.
Miksi antaa sikarin sammua itsestään sen sijaan että sen tukahduttaisi?
Tukahduttaminen — sikarin painaminen ja vääntäminen litteäksi samalla tavalla kuin savuke — on tapa, jonka useimmat tuovat mukanaan miettimättä, miksi savukkeet ylipäätään sammutetaan sillä tavalla. Tiukasti rullattu sikari ei sammu yhtä siististi kuin ohut paperiin käärityn savukkeen murskaaminen; se jatkaa yleensä kyteen tuhkakupissa vielä hetken, ja se mitä kytiessään tuottaa, on paljon karvaampi ja pistävämpi haju kuin se, mitä sikari tuotti silloin kun sitä poltettiin oikein. Laske se sen sijaan tuhkakuppiin ja anna sen sammua itsestään ilman happea — hitaammin, mutta ilman hajua.
Toinen puoli tästä on yksinkertaisempi: sikaria ei ole pakko polttaa loppuun. Kukaan ei pidä kirjaa. Jos seos ei toimi sinulle tai hetki, johon sikari valittiin, on jo ohi, sen laskeminen pois hyvissäkin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen on täysin normaali lopputulos, ei merkki siitä ettei jaksanut polttaa loppuun. Se, mitä sikarin myöhemmät vaiheet todella on tarkoitus paljastaa, jos jatkat, käsitellään artikkelissa miksi sikarit muuttuvat kolmen kolmanneksen aikana.
Onko olemassa pistettä, jonka jälkeen uudelleensytytys ei enää kannata?
Sikari, joka on ollut sammuksissa muutaman minuutin, on tavanomainen uudelleensytytys. Napauta irtonainen tuhka pois, lämmitä jalka uudelleen samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, ja jatka — se saattaa maistua hieman erilaiselta muutaman ensimmäisen vedon ajan, ja se on normaalia. Sikari, joka on ollut sammuksissa tunnin tai pidempään, on eri tilanne. Tupakalla on ollut aikaa jäähtyä läpikotaisin ja imeä itseensä huoneessa ollutta ympäröivää kosteutta ja vanhaa savua, ja se mitä uudelleensytytyksellä palaa, on yleensä latteampaa ja huomattavasti kitkerämpää kuin se, mitä poltit aiemmin. Siinä vaiheessa et enää herätä samaa sikaria henkiin. Poltat siitä huonompaa versiota.
Jatkuva palamisongelma, joka pakottaa yhä uudelleen sytyttimen ääreen yhden rehellisen tauon sijaan, johtuu yleensä jostain muusta syystä, jota kannattaa selvittää — käsitelty artikkelissa yleiset sikarin palamis- ja vetoamisongelmat.
Entä etiketti itse savun suhteen?
Retrohalaus — savun työntäminen ulos nenän kautta, jotta se laukaisee retronasaalisen hajuaistin, joka havaitsee makuja, jotka suora uloshengitys jättää huomaamatta — on tekniikka, ei esitys yleisölle. Hiljaa tehtynä se on muille pöydässä istuville täysin näkymätön; teatraalisesti tehtynä se näyttäytyy enemmän esittelynä kuin maistelemisena. Se, miten ja miksi se oikeasti toimii, löytyy artikkelista mitä on sikarin retrohalaus.
Perustavanlaatuisempi kohteliaisuus liittyy siihen, mihin suuntaan savu kulkee. Puhalla savu ylös ja poispäin pöydän yli puhaltamisen sijaan, huomioi tuulen suunta ulkona, äläkä tungettele sellaisen vieressä, jolla ei itsellään ole sikaria. Mikään tästä ei vaadi sikarikohtaisia sääntöjä, vain tavallisten sääntöjen noudattamista poikkeuksetta.
Minne lepäävä sikari oikeastaan kuuluu vetojen välillä?
Ei lasin reunan tai pöydän reunan varaan tasapainoon, eikä puristettuna hampaiden väliin kymmeneksi minuutiksi puhumisen ajaksi. Tuhkakuppi, jossa on kunnollinen lovi, pitää jalan hieman koholla, jotta kärsä ei painaudu kuppia vasten ja sammu ennenaikaisesti omaan tukkeutumiseensa. Jos sytytetyn sikarin laskee litteänä kiinteälle pinnalle, käy yleensä sama asia: hiillos menettää ilmanvaihdon toiselta puolelta ja palaminen vinoutuu syystä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten sikari sytytettiin.
Sikarin pitäminen jatkuvasti suussa aiheuttaa hitaamman version eri ongelmasta. Jatkuva käsittely ja pureskelu pehmentää kantta, ja pehmentynyt kansi repeää siistin leikkauksen sijaan, mikä näkyy myöhemmin rispaantuneena kääreenä juuri siinä kohdassa, josta vedät.
Miltä nämä virheet näyttävät rinnakkain?
| Tapa | Miksi se on ongelma | Parempi tapa toimia |
|---|---|---|
| Sytyttäminen toisen hiilloksesta | Kuumempi, epätasainen lämmönsiirto; voi tahrata ensimmäiset vedot toisen sikarin maulla | Käytä avoliekkiä — omaa tai lainattua sytytintä |
| Tuhkan naputtelu pois | Halkaisee tuhkan epätasaisesti ja täräyttää alla olevaa hiillosta | Kierittele sitä varovasti tuhkakupin reunaa vasten |
| Tukahduttaminen | Rullattu sikari jatkaa kytemistä sammumisen sijaan, ja haju on sitä tehdessä pahempi | Laske se alas ja anna sen sammua itsestään |
| Uudelleensytytys tuntien jälkeen | Tupakka on imenyt kosteutta ja vanhaa savua; maku palaa takaisin latteana ja kitkeränä | Sytytä uudelleen minuuttien sisällä, tai jätä sikari sikseen |
| Tasapainottaminen reunan tai pöydän varaan | Katkaisee ilmanvaihdon hiillokselta epätasaisesti; palaminen vinoutuu | Käytä tarkoitukseen rakennettua tuhkakupin lovea |
Jos pidät jonkinlaista kirjaa siitä, mitä poltat, kannattaa se kohta, jolloin päätät lopettaa — kolmanneksen jälkeen tai aivan lopussa — kirjata ylös yhdessä sen kanssa, mitä mieltä olit sikarista. Se on usein rehellisempi signaali seoksesta kuin loppuun polttaminen velvollisuudentunnosta olisi, mikä on osasyy siihen, että Paradigmin maistelupäiväkirja käsittelee puolivälissä jätetyn merkinnän yhtä pätevänä kuin kokonaan poltetun.
Lyhyesti
- Sytytä avoliekillä, älä koskaan toisen sikarin hiilloksesta — kuumuus on huonompi ja se voi tahrata maun.
- Kierittele tuhka irti tuhkakupin reunaa vasten naputtelun sijaan; hieman tuhkaa jäljellä itse asiassa auttaa palamista.
- Anna sikarin sammua itsestään tuhkakupissa sen sijaan että tukahduttaisit sen kuin savukkeen.
- Uudelleensytytys muutaman minuutin sisällä on normaalia; tunnin tai pidemmän ajan jälkeen tehty maistuu yleensä huonommalta kuin on vaivan arvoista.
- Laske sytytetty sikari tuhkakupin lovelle, älä tasapainota sitä reunan varaan tai pidä puristettuna hampaiden välissä.